Motivaatiopuhuja tuo viestillesi kasvot – asenne, motivaatio & sisäinen motivaatio 

Motivaatiopuhuja yhdistää keynote-puheenvuorossa usein omat kokemukset samaistuttaviksi opeiksi, joista kuulijat voivat ammentaa energiaa viedäkseen oivallukset konkretiaan omassa elämässään.

Suosituilla inspiraatiota välittävillä puhujilla on kykyä lukea yleisöä, heittäytyä ja herättää tunteita!

Motivaatiopuhujat tunnetaan erityisesti siitä, että he rohkaisevat ja jopa haastavat tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista ja tekemään positiivisia muutoksia. Nämä muutokset voivat koskea henkilökohtaista kasvua tai liiketoiminnan kehitystä. Hyviinkin muutoksiin sisältyy ymmärrettävästi paljon epävarmuutta ja epäonnistumisen pelkoja.

Motivoivan puhujan tavoitteena on herättää yleisössään voimakkaita ahaa-elämyksiä, jonka myötä saadaan alkuun merkityksellisiä kehitysaskelia toimintatavoissa. Puheenvuorot rakennetaan kuulijoille ja tavoitteet huomioiden.

”Kestomenestyjillä on uskomaton kyky nousta vaikeuksista ja epäonnistumisista. Heidän maailmassaan epäonnistumiset ovat oppimisen mahdollisuuksia ja ne kuuluvat matkaan. Usko uuteen huomiseen vie heitä vaikeidenkin hetkien keskellä eteenpäin.” – Ote Huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettisen kolumnista. 

”How do you define courage? Merriam-Webster’s Dictionary defines courage as: ”mental or moral strength to venture, persevere, and withstand danger, fear, or difficulty.”

Perhaps what first comes to mind for many, is courage in the sense of doing something wild and dangerous, such as white water rafting, wrestling with alligators, swimming around the UK, or climbing a high mountain. Yes, it is true, you do need a lot of courage to do those things. But you also need attitude, motivation, persistence, and often quite a bit of luck!” – Ote vuorikiipeilijä Kim Nyströmin artikkelista. 

Minkä viestin sinä haluat välittää kuulijoille?

Energisoivia ja motivaatioon erikoistuneita puhujiamme

Alta löydät muutamia puhujiamme, jotka innostavat niin organisaatioita kuin työyhteisöjä toimimaan paremmin yksilöinä ja yhdessä muiden kanssa. Cool N Talkilla on runsas kattaus motivaatiota eri näkökulmista katsovia puhujia – kysy meiltä lisää!

Lue myös: Näin valitset oikean puhujan tapahtumaan

Valmentajalegendat ja huippu-urheilu:

Jukka Jalonen, Henrik Dettmann, Marianne Miettinen, Minna Tervamäki, Antti Autti

Tiimityötä ääriolosuhteissa:

Anni Penttilä, Kim Nyström, Katri Johansson

Elokuva- ja televisiomaailma:

Klaus Härö, Madventures, Arman Alizad

Tunnelmajohtaminen:

Marjo Rantanen

Sisäisen motivaation ja merkityksellisyyden huippututkijat:

Frank Martela, Johanna Huhtamäki

 

Kuka motivaatiopuhuja sopisi tapahtumaasi? Ota yhteyttä ja autamme löytämään juuri sen oikean puhujan tilaisuuteesi satojen puhujiemme joukosta. 

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä listaukset sisällön suunnitteluun:

Hyvinvointiluennot – Oivalluksia ja konkretiaa parempaan uneen, stressinhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Suositut stressinhallinta kouluttajat

Lisää kysyttyjä hyvinvointiluentoja: 30 suosittua luennoitsijaa työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen

Kauden trendaavia aiheita: TOP 20 puhujat -lista